index-theend.html

Jep, tämän aika taitaa olla ohi. Kenellä yksityishenkilöllä enää ylipäätään on kotisivut? Maailma on vähän muuttunut, eikä kaikessa hyvään suuntaan. Aloitin kotisivujen tekemisen 2001, ja motiivina oli alusta alkaen levyarvostelujen kirjoittaminen. Jossain vaiheessa aloin pistämään sivuille muutakin, mm. linkkikokoelmat olivat joskus suosittuja, ajatelkaa. Vähitellen sivuista tuli jonkinlainen henkinen taakka, vaikka edelleen mielessäni arvostelen levyjä, ja into siihen ei ole kadonnut mihinkään. Levyistä löytyy kuitenkin tänä päivänä niin hyvin tietoa, että eiköhän internet pärjää ilman näitä omia arvioitani. Mutta... kuka enää edes kuuntelee levyjä itseni lisäksi?
Viimeiset kunnolliset päivitykset olen tehnyt 2014, josta on nyt kulunut viisi vuotta. Vuonna 2001 kenellä tahansa ei ollut sivuja, vuonna 2019 taas aivan liian monella on jonkinlaiset sivut, jonkin tai monen somekanavan kautta. Myös minulla.
Kiitos kaikille tänne eksyneille ja lukijoille, hyvää elämää ja nautintoja levyjen kanssa! Tai musiikin jossain muodossa.
Loppukaneettina: näiden sivujen statistiikka oli tässä matkan varrella välillä mielenkiintoista. Liikennettä alkoi tulla jossain vaiheessa tukkeeksi asti, ja syyksi paljastuivat linkitykset sivujeni levyjen kuviin! Tavallaan siis tahallisesti tai tahattomasti jotkin tahot käyttivät sivujani kuvapankkina. Onneksi tähän löytyi helposti tekniset keinot, jolla kuvien jako muualle estyi. Suosio voi tulla joskus jännästä kulmasta. :)

© Topi Laamanen 2001-2019