KEIKAT / 2002

"...Samaan aikaan Ritchie seurueineen oli lähtenyt kohti hotellia, ja yhtäkkiä puhelimeni soi. Hotelli, jonka organisaatiomme oli varannut, ei kelvannut heille. Oli kestänyt kauan löytää neljän tähden hotelli, jossa oli huoneet ilman numeroita 13, 26, 39...." Belgian Folk Festivalin promoottori Blackmore's Nightin hankalasta esiintymisestä.
MUSE, BLACKMORE'S NIGHT, ANKKAROCK

MUSE, NOSTURI 14.4.2002

Näin Musen jo heidän ensimmäisellä Suomen visiitillään Tavastialla, ja nyt olikin mielenkiintoista nähdä, miten bändi oli kehittynyt. Tavastian keikka oli nimittäin todella kova. Loppuunmyyty Nosturin keikka oli yhtä Matthew Bellamy showta. Heti keikan alussa Bellamy näytti klassisen pianonsoiton taitojaan. Myös kitaran kanssa mies on taitava, ja olipa hänen falsetistaan mitä mieltä tahansa, niin kyllä Bellamyn ääni on harvinaislaatuinen. Kaikkein suurimman kunnioituksen mies saa kuitenkin siitä, että hän pystyy GeddyLeemäisiin suorituksiin lavalla. Siis parhaimmillaan soitetaan yhtäaikaa koskettimia ja kitaraa ja siihen päälle vielä lauletaan. Huhhuh. Muse on lavalla paljon raskaampi kuin levyllä, ja lavan edessä nähtiinkin välillä kunnon pomppua (tätä ei Tavalla nähty, mutta syynä saattaa olla sekin, että Nosturiin pääsevät myös alaikäiset..). Kolmihenkiseksi bändiksi Musesta lähtee lavalla paljon ääntä, tästä tosin suuri osa on Bellamyn tuottamaa.

Äänitasapaino ei ollut mielestäni aivan kunnossa. Basso kuului alussa todella kovaa ja kumisevasti. Vasta keikan loppupuolella tunnistin Wolstenhomenin modernin bassosoundin. Silloinkin se kuitenkin oli liian suurella volyymillä. Ihmeellistä kyllä, Bellamyn kitara ja laulu oli miksattu melko alas. Laulu oli jopa hämmästyttävän pienellä. Vasta viimeisessä biisissä (Plug in baby) falsetti kuului sillä volyymillä kuin sen tässä bändissä pitää kuulua. Bellamyn kitarasoundista ei myöskään välillä saanut selvää. Syytä on myös miehessä itsessään, efektejä käytetään runsaasti ja kitarasta otetaan kaikki kierrot ja hälyäänet irti. Toisaalta tämä kuuluu Musen musiikkiin. Bellamyn kitaransoitto on luku sinänsä. Mies on eittämättä taitava ja mikä parasta, ei sorru juurikaan kliseisiin. Lähestymistapa kitaraan soittimena on raikas. Toisaalta mies sortuu liiankin usein kaikenlaisten "lisä-äänien" tuottamiseen. Tästä Muse saakin miinusta. Tavastialla homma pysyi jokseenkin hanskassa, mutta nyt suosittelisin Bellamylle välillä hieman kurinalaisuutta. Tämä koskee varsinkin kitaraa. Mainittakoon vielä, että myös 7-kielinen kitara oli käytössä.

Keikka kesti reilun tunnin, mikä mielestäni on aika lyhyt aika, koska soitettavaa materiaalia olisi vielä ollut. Uusi levy oli hyvin edustettuna, mutta Showbiziltä taidettiin kuulla vain kolme biisiä. Se oli pienoinen pettymys. Kuitenkin myös uutta materiaalia kuultiin. Uusien biisien perusteella Muse on menossa raskaampaan suuntaan. Kaksi biisiä kulki vahvoilla ja kompleksisilla riffeillä ja kolmas toi mieleen vähän liiankin läheisesti Thunderstruckin..Sunburnin pianointro soitettiin kitaralla, mutta muuten Bellamy hoiteli tarvittavat kosketinosuudet. Muscle museumista soitettiin huono versio, aivan kuin Bellamy olisi ollut kyllästynyt biisiin. Uuden levyn biisit potkivat kuitenkin hyvin ja saivat yleisön riehaantumaan.

Keikan lopussa oli hauska episodi kun yleisön joukkoon heiteltiin isoja valkoisia ilmapalloja. Aina kun pallo osui kohdalle, Bellamy roiskaisi kitarallaan pallon rikki ja pallosta lensi tähtisadetta. Ja Nosturin avattava katto on muuten aivan loistava neronleimaus. Monta plussaa siitä. Niin...kyllähän Musesta hyvä mieli jäi. Energiaa ja luovuutta riittää, mutta pieni malttikin olisi välillä valttia..


BLACKMORE'S NIGHT, KULTTUURITALO 20.4.2002

Viimeksi kun Ritchie Blackmore oli Suomessa, taisi kyseessä olla miehen viimeinen esiintyminen Deep Purplen riveissä. Nyt oltiin kuitenkin täysin erilaisissa tunnelmissa. Blackmore's Night soittaa pääosin akustista keskiaikaista renessanssimusiikkia, ja laulajana on Ritchien herttainen vaimo Candice Night. Bändi oli pukeutunut keskiaikaisiin vaatteisiin ja myös lavarekvisiitta oli aiheeseen sopivaa. Myös yleisössä näkyi keskiaikaisia vaatteita. Dave Lindholmin lyhyen lämmittelyn jälkeen keikka alkoi luultavasti bändin toimivimmalla kappalella, Shadow of the moonilla. Blackmore on yllättävän hyvä akustisen kanssa ja soitossa on todellakin jotain ideaa toisin kuin miehen hevisoitossa pitkään aikaan. Soolot ja fillit ovat melodisia, eivätkä taidonnäytteitä. Hienolta kuulostivat myös unisonojuoksutukset esim. viulun kanssa. Candice on hyvä esiintyjä ja laulaja, ja hyväntuuliset välispiikit loivat saliin hyvää tunnelmaa. Kun lavalle tuotiin mikkiteline Ritchien akustista varten, Candice heitti parhaan läppänsä, "Tuo teline on ilmeisesti ollut viimeksi Dion käytössä...älä Ritchien suutu...". Valaistukseksi:mikki oli vyötärön korkeudella ja Ronnie tunnetusti on lyhyt mies.. Yleisöön sekaan oli tietenkin eksynyt ympäripäissään olevia juntteja, jotka ilmeisesti olivat tulleet kuuntelemaan heviä. Kovaääniset huudot ja vaatimukset mm. Kill the Kingin soittamisesta saivat varmasti monet häpeämään silmät päästään (minut ainakin). Kulttuuritalon akustiikassa moiset huudot kuuluivat hiljaisena hetkinä kiusallisen selvästi, ja Candice huomauttikin (tosin hyväntuulisesti) eräiden henkilöiden kovaäänisyydestä. Moinen huutelu toki kuuluu hevikeikalle mutta nyt oli kyseessä "intiimimpi" tapahtuma.

Bändillä oli käytössä paljon keskiaikaisia soittimia, esim huiluja. Viulisti saa myös erityismaininnan. Ritchien kitara oli pääosin yllättävän hiljaisella, ja toimi soittimena muiden joukossa. Myös Strato oli välillä käytössä. Koska käytössä oli paljon akustisia instrumentteja, erottelevuus olisi voinut olla parempi. Hevikeikalla puuroutuminen on jokapäiväistä, mutta tällaisella keikalla sitä ei saisi tapahtua. Ainakaan paikan akustiikkaa ei voi syyttää. Loppujen lopuksi Blackmore's Night ei ole niin kaukana Ritchien aikaisemmista tekeleistä kuin luulisi. Mieshän on tunnetusti aina käyttänyt paljon "keskiaikaisia" teemoja. Ja kyllä ne tutut Blackmore-maneerit tulivat esille monta kertaa.

Ensimmäinen tunti oli varsin viihdyttävää. Jopa yksi Deep Purple biisi, hidas Soldier of fortune sulautui hyvin joukkoon. Mutta kun Candice ilmoitti heidän soittavan Rainbow:n 16th Century Greensleevesin, uskottavuus hieman karisi. Yleisö tietenkin villiintyi, mutta onneksi Rainbowta ei kuultu enempää. Lisää hevikliseitä: 4 encorea ja 2,5 tuntia on LIIKAA! Blackmore on menneisyytensä vanki: vaikka heviä ei varsinaisesti soitettu, niin kyllä mies sortui loppupuolella tylsään sooloiluun. Lisäksi viimeisen encoren aikana Ritchie ilmeisesti suuttui, kun viulisti ja kosketinsoittaja eivät soittaneet hänen haluamallaan tavalla. Mies poistui, ja muu bändi joutui soittamaan mm. basso- ja rumpusoolot, kun Candice maanitteli(?) Ritchietä takaisin lavalle..karmivaa..En tiedä moniko tämän huomasi, mutta miehen maineen tietäen luulen ettei tulkintani ole aivan väärä. Encorena soitettiin myös Wish you were here, ja nyt ei tosiaankaan ole kyse siitä Pink Floydin biisistä. Ruotsalaisen musiikkiteollisuuden voisi minun puolesta julistaa pannaan Ruotsin ulkopuolella.

Niin..parempi maku olisi jäänyt jos lopun sekoilut olisi jätetty pois ja keikan pituus olisi pidetty siedettävänä. Kun parhaat palat selvästi tulivat alkupuolella, niin loppupuolella alkoi haukottelu. Kyllä Blackmore on sama mies kuin aina ennenkin.

ANKKAROCK, VANTAA 3-4.8.2002

Jälleen oli jokavuotisen Korson Ankkarockin aika ja aurinkokin porotti kuumasti heti lauantaiaamuna. Viikonlopun aloitti Ankanpoikarockin voittaja, Korsolainen bändi jonka nimeä en onnistunut kuulemaan. Bändi koostui 5-henkisestä bändistä ja ainakin kymmenestä nuoresta neidosta. "Demobändiksi" soitto oli kuitenkin yllättävän hyvää. Soitto- ja laulutaitoa löytyi niin paljon että kyseessä lienee musiikkiopistolaisia tai -luokkalaisia. Ja tytöt olivat miettineet ihan oikeat koreografiatkin. Viimeisenä vedetty musta versio Proud Marystä kulki niin hyvin että olisi toivonut kouralliselta yleisöä hieman innokkaampia aplodeja.
Pää(Korso)lavalla aloitteli 12 aikaan Crash. Aiempina vuosina bändi on esiintynyt rocklavalla, ja nyt isompi äänentoisto tuntuikin tuovan lisää puhtia Crashin normaalisti flegmaattiseen ja ohueen live-esiintymiseen. Bändillä oli kuitenkin pahoja vireongelmia, ja tätä Teemu selitti auringonpaisteella. No, tuntui vaikuttavan myös Teemun lauluun... Nopeammat kappaleet, kuten Lauren Caught My Eyes ja Phoebe kyllä toimivat ihan kelvosti, mutta muuten keskitempoinen Crash ei oikein livenä jaksa innostaa. Toimii edelleen paremmin levyllä!
Crashin jälkeen Korsolavalla kiivennyt Zen Cafe sen sijaan teki lauantain tasapainoisimman esityksen. Bändi jyräsi tuotantoaan Samuli Putron johdolla yllätyksettömästi mutta viihdyttävästi. Bändi on kasvanut (pysyvä muutos???) yhdellä kitaristilla, ja näin Putro sai lavalla enemmän vapauksia tiukasta komppauksesta.
Monivuotinen Ankkarockin kävijä Sub-Urban Tribe esiintyi rocklavalla nyt uuden vokalistinsa Ville Tuomion kera. Tuomiolla on kyllä showmiehen elkeet, mutta häiritsevää oli jatkuva karjuminen säkeistöjen välissä. Tehosi kyllä aluksi, mutta menetti tehonsa melko pian. Keikka koostui lähinnä uuden levyn tasapaksuista biiseistä ja ei voi sanoa uuden matskun toimivan kovin hyvin livenä. Sääli että bändi on saanut kaupallisen piikkinsä vasta viimeisimmällä levyllä, kun aikaisemmilta levyiltä löytyy paljon monitahoisempia kappaleita.
Korsolavalla 69"Muutammejokalevyllätyyliäkunnestärppää"Eyes sai aikaan nuoremmassa goottikansassa vipinää, mutta itseäni moinen Peter Steele- imitointi ei jotenkin jaksa kiinnostaa. Kuuntelen mieluummin Type O Negativea. Don Huonot esiintyi pitkän tauon jälkeen ja uutta materiaalia esitettiin monen biisin voimin. Hieman monijakoinen tunnelma uusista biiseistä vielä kuitenkin jäi. Keikan ehdoton herkkupala oli kuitenkin Hannu ja Kerttu jota en ole kuullut bändin soittavan ikinä livenä. Kyllä toimi!
Lippujen hinnat ovat kokeneet inflaation, mutta vielä suurempi inflaatio on käynyt ruokapaikoissa. Kiinalaisen kojun herkkulautanen 10 €!! Siis 10! Vastaavan annoksen saa kiinalaisesta RAVINTOLASTA paljon halvemmalla! Ja ilmeisesti myyjien kartellisopimuksena oli että alle viiden euron ei saa ruokaa. Ja vesipullo 2€!! Luulevat ilmeisesti etteivät ihmiset osaa kuuden kertotaulua. Toinen narinan aihe on anniskelu. MITÄ järkeä on siinä että olut-alueelle on JATKUVASTI satojen metrien jono. Järjestäjä menettää tuloja ja yleisö vittuuntuu. Ja miten voi olla mahdollista että OLUT LOPPUU KESKEN LAUANTAI-ILTANA KLO 19!?!? Miten amatöörimäistä toimintaa! Toisaalta 5 euroa 0,5 TÖLKISTÄ on kyllä ryöstöä..

Lauantaista ei siis kokonaisuutena jäänyt kovin hyvä fiilis vaikka sää suosikin. Noo...sunnuntaina tultiin sitten paikalle vähän myöhemmin ja siellähän se porukka hoilotti Kelan biisejä kahden rumpalin säestyksellä. En tiedä mikä tuossa laajennetussa rytmiryhmässä oli pointtina, mutta nopeasti on Kela noussut suuren yleisön suosikiksi.
Korsolavalle kipusi J.Karjalainen&Electric Sauna yllättävän pienen ihmisjoukon osoittaessa suosiotaan. Voivoi, Karjalainen nimittäin vastasi viikonlopun parhaasta esityksestä. Eihän valkoihoisten miesten orkesteri VOI enää groovata paremmin. Kyllä miehet ovat 100% ammattilaisia. Biisejä ei vain "soiteta alta pois", vaan bändillä on hauskaa lavalla ja sovitukset eroavat levyversioista. Ja Tommi Viksten on äärettömän tyylitajuinen kitaristi. Tuollaista David Gilmourmaista "laatu korvaa määrän"- soittoa kuulee aivan liian harvoin. Ja "yökerhojazz"-versio Telepatiasta ansaitsee erityismaininnan. Vaikka Karjalaisen tuotanto on viime vuosina ollut yllätyksetöntä ja tylsää, niin lavalla bändi on hienosti potkiva pumppu!
Yö esiintyi juhlakokoonpanossaan ja tietenkin Olli Lindholmin huonojen välikommenttien kera. Hakulisen kanssa esiintyminen vaatii Lindholmilta varmasti hyvää itsetuntoa, niin paljon parempi laulaja Jussi nimittäin on. Nightwish saapui Korsoon Etelä-Amerikasta, ja kyllä sai hevikansa taas moshata! Pientä ongelmaa oli soundien puuroutumisessa.
Eput keräsivät tietenkin urheilukentälle suurimman kuuntelijamassan. Ja huhhuh, mikä asema bändillä on Suomessa. Tuhannet ihmiset laulavat joka ikisen biisin alusta loppuun ilman eri käskyä. Hienolta kuulostaa. Screenille heitetyt videopätkät naurattivat ja myös Martti oli tapansa mukaan hauskalla päällä. Varsinkin vittuilu Andy McCoylle huvitti. Hieno esitys kaiken kaikkiaan. Viimeisenä olikin sitten vuorossa Hanoi Rocks, joka ilmeisesti ei ollut suostunut esiintymään ennen Eppuja. Hanoi oli täydellinen vastakohta Epuille. Eput soittivat hyvillä soundeilla tarkasti, ja jättivät ulkomusiikilliset seikat pois. Hanoi soitti viikonlopun huonoimmalla miksauksella täysin kaoottisesti, mutta ulkomuoto oli hoidettu meikkejä ja tuliefektejä myöten. Bändi ei soittanut missään mielessä yhteen, Andyn soitto oli hirveätä ja Monroen laulu oli kauheaa rääyntää. Esitys sai aikaan melkoista huvittuneisuutta yleisön keskuudessa.
Kaikki bändejä ei ollut mitenkään mahdollista edes nähdä, mutta tässä päällisimmät tunnelmat 2002 Ankkarockista. Sunnuntai pelasti paljon.

ankkarock.jpg