KEIKAT / 2005

LIEKKI, PROVINSSIROCK 2005, ANKKAROCK 2005, DREAM THEATER, SIGUR RÓS

LIEKKI, TAVASTIA 23.3.2005

Loppuunmyyty Tavastia keskellä viikkoa?! Tätä ei mielestäni tapahdu aivan joka viikko. Tämän totesi myös basisti Teemu alkuspiikissään yhteen tullessa lavalle: "tältä siis näyttää loppuunmyyty Tavastia!". Kommentti kuvaa hyvin myös Liekin nöyrää "koulupoikamaista" asennetta joka toistui muissakin välispiikeissä, rokkikliseet jätetään muille orkestereille! Erikoista bändin esiintymisessä on myös se, että taiteellinen keulakuva Janne Kuusela ei lavalla puhu mitään, lukuunottamatta epäselvästi lausuttuja "kiitos"-sanoja biisien lopuissa. Kun Kuusela vielä laulaa ja soittaa puolet ajasta silmät kiinni, tulee mieleen, onko tämä harkittua vai oikeaa "taiteilijanujoutta".
Keikan biisimateriaalissa Liekin kolme albumia olivat melko tasaisesti edustettuna. Pääosin soitto kulki varsin mallikkaasti. Pientä hapuilua oli siellä täällä, mutta sehän kuuluu livesoitantaan. Liekille tyypilliset kitara-arpeggiot yhdistettynä lauluun tuovat mielestäni haastetta yhden kitaran bändille. Kuusela suoriutui tästä kuitenkin selvästi harjoittelun tuomalla rutiinilla. Sen sijaan falseton kanssa oli välillä ongelmia. Ajattelin jo keikan alussa, että kylläpäs vetää korkeat kohdatkin livenä hyvin. Keikan loppua kohden korkeat äänet kuitenkin tuottivat vaikeuksia Jannen äänelle. Liekin livesoundissa Okke Komulaisen koskettimilla on vieläkin suurempi rooli kuin levyllä. Koskettimet on miksattu ylös, ja hyvä niin, Komulaisen soljuvaa soittoa on todella miellyttävää kuunnella. Jotenkin hauska episodi oli, kun avustaja tunki Komulaisen korvamonitoreita paikalleen kesken soiton.
Biisien sovitukset noudattivat paljolti levyllä kuultua. "Sulka" tosin kuulosti ilman niitä torvia vähän orvolta, mutta biisi on silti komea. Muutamassa biisissä rumpali Kulmala lisäili rumpufillejä, ja tempoissa oli vaihtelua. "Rajan piirsin Taa"-kappale jäi mieleen siitä, että kitarassa oli todella raastava soundi. Tuliko se "Pienokaisen" huilu muuten nauhalta? Yleisesti soundi oli hyvä, erotteleva ja tasapainoinen.
Liekki tekee tällä hetkellä hienointa musiikkia tässä maassa, mutta kärkipään livebändejä se ei ole. Biisit ovat hyviä ja soittokin on hyvää, mutta livenä Liekki ei tällä hetkellä vain toimi yhtä hyvin kuin levyllä. On bändejä, joilla on vaikeuksia saada vangittua livesoundia studiossa, mutta Liekillä on päinvastaisia ongelmia. Keikalla kun odottaisi saavansa paremmat vibat musiikista kuin kotisohvalla. Näin ei ainakaan minun kohdalla käynyt. Parhaiten tuntuivat toimivan "Magion" biisit. Tarvitseeko bändi lisää keikkakokemusta, vai ovatko biisit vain sellaisia, että niitä on vaikea saada livenä toimimaan? Tätä kritiikkiä ei pidä tulkita väärin, keikka oli hyvä ja nautin siitä, mutta oli mahtavan uuden levyn aiheuttamiin odotuksiin nähden pieno(ka)inen pettymys.

PROVINSSIROCK, SEINÄJOKI 17-19.6.2005

Provinssirockin vuosi vuodelta laajentunut alue tarjosi nyt elävää musiikkia 60 000 katsojalle jopa viidellä lavalla. Niinpä karsintaa bändien suhteen joutui tekemään, varsinkin kun auringonpaiste ja hiekkapöly kuivattivat kurkkua, jonka johdosta kurkkua oli silloin tällöin kostutettava. Toistaiseksi tässä kerrotaan lauantaipäivän tapahtumista.
Liekki aloitti päälavalla lauantain ja bändin live-esiintymiseen pätee pitkälti samat asiat kuin yllä olevassa Tavastia-arviossa. Soundit olivat puuroisemmat ja kitara oli kovemmalla, jättäen koskettimet välillä pimentoon. Toisaalta Liekin musa toimii auringonpaisteessa mielestäni paremmin kuin savuisessa klubissa. Ehdin nähdä vielä lopun Maj Karman esiintymisestä NYT-teltassa, jossa runtattiin paljon Liekkiä rankemmalla kädellä. Teltassa jatkoi 22Pistepirkko, joka on jo parikymmentä vuotta ollut todellinen alternative-bändi, ja bändin linja piti esiintymisessäkin. Pöriseviä kosketinsoundeja ja persoonallista laulua. Päälavalla soittanut Zen Cafe tuntui saavan yleisöön tehokkaasti vipinää iskusävelmillään. Hokemien yhteislaulu ulottui oluttelttaan asti. YUP on tullut nähtyä melkein vuosittain ja paljon kiertänyt yhtye ei petä koskaan. Soundit, soitto ja biisit toimivat. Viimeisenä soitettu Kirvesperseet jätti yleisön tyytyväiseksi.
Itse odotin kaikkein eniten Mars Voltaa, joka tarjosi livenä haastetta yleisölle. Ensimmäinen biisi venyi yli puolituntiseksi jamiksi, jonka aikana osa yleisöstä sai jo tarpeekseen. Laulaja Zavala on kumiukkomainen esiintyjä ja kitaristi Lopez kuin nuori Santana. Livenä bändi on vielä levyjäkin haastavampi. Jamittelu ja psykedeelisten äänien tuottaminen on itse biisejä tärkeämpää. Itse en ainakaan kovin innostunut tällaisesta taiteesta, vaikka Mars Volta levyllä toimiikin. No, yleisön nuolemisesta ei ainakaan voi syyttää.
Marilyn Mansonista voisi sanoa sen, että mies ei laulajana ja muusikkona ole kovinkaan erikoinen. Suosio taitaa perustua enemmän shokeeraamiseen ja lavasirkukseen.
marsvolta1 (21K) marsvolta2 (56K)

ANKKAROCK, VANTAA 6-7.8.2005

Sää suosi Ankkarockia tänä vuonna. Isot sadepilvet osuivat lauantain ja perjantain väliseen yöhön, ja itse ohjelman aikana sadetta ei juurikaan tullut.
22-Pistepirkko veti Puistolavalla rouheaa rock'n'rollia, josta jäi parhaiten mieleen hyvä kitarasoundi. Tässä vaiheessa päivää yleisö ei vielä oikein innostunut tällaisesta vaihtoehtomusiikista.
Uriah Heeppiä odotin hieman huvittuneena, mutta hymy hyytyi pian. IMHO, Heep nimittäin osoittautui koko festivaalien parhaaksi esiintyjäksi. Klassisesta kokoonpanosta on mukana kitaristi Box ja rumpali Kerslake. Lihoneet ja harmaantuneet starat soittivat hyvin, stemmat kulkivat ja lava-esiintyminenkin oli varsin hyväntuulista. Ensimmäisenä encorena kuultu puhkisoitettu Easy Livin' toimi todella hyvin. Ja Lady In Black taitaa olla Hey Juden ohella paras mahdollinen yleisönlaulatusbiisi. Ei tarvitse käskeä laulamaan.. Heep myös keräsi aikaisesta soittoajankohdasta huolimatta varsin ison yleisön pienelle rocklavalle.
TSOOL veti puistolavalla 60-lukuisen settinsä oikein viihdyttävästi, mutta ei jotenkin säväyttänyt samalla tavalla kuin aiemmin näillä samoilla festivaaleilla. Samalla lavalla jatkanut CMX sen sijaan oli pohjanoteeraus. Bändi tekee hienoja levyjä, mutta livekunto on surkea. Soundit olivat paskat, soitto väsynyttä, Yrjänä oli tavallistakin epävireisempi. Ainoa valopilkku oli encorena tullut Pyörivät Sähkökoneet. Sen sijaan YUP oli jälleen loistava. Bändi ei petä. Kaikki on kohdillaan ja viimeisenä soitettu Kirvesperseet jätti todella hymyn yleisön naamalle.
Sunnuntain rocklavan avaaja Disco Enseble veti energisen keikan. Päälavan Sonata Arctica soitti kovaa teknistä heavyä, jossa ei tuplabassareita säästelty. Rummut olivat tosin liiankin lujalla, ja peittivät alleen liikaa muuta soittoa.
Vitsailu Jonna Tervomaan tämänkertaisesta paitamuodista sai huvittavan päätöksen, kun Jonnalla tosiaankin oli ns. pitkät päällä. Voi sitä riemun määrää! No, vakavasti ottaen Jonna oli oma symppis itsensä ja veti hyvän keikan. Auringonkukilla täytetty lava ja orgaaninen bändisoundi nostivat hymyn huulille, vaikka yleisö ei kovin innokkaasti lähtenytkään yhteislauluun.
Within Temptation soitti mahtipontista titanicheavyään Puistolavan suurimmalle yleisölle. Bändin soundi oli todella hyvä, jopa liiankin sliipattu festareille. Keikan aikana bändille luovutettiin myös kultalevyt.
Kovasti odotettu Franz Ferdinand ei oikein täyttänyt odotuksia. Bändin kokonaissoundi tuntui ohuelta, eikä soitto ollut kovin tarkkaa. Take Me Out toki lähti hyvin, mutta muuten live-esityksessä olisi toivomisen varaa.
Apocalyptica runttasi tutun raskaasti, mutta yleisön laulatusyritys esim. Seek And Destroyssä ei oikein tuottanut tulosta.
Viimeisenä esiintyi megabändiksi kasvanut Nightwish, jonka hiljaista äänenvoimakkuutta ja hieman puuroista soundia tuli ihmeteltyä. Pommit ja lieskat olivat kuitenkin hienot, ja keikan loppupuolella alkoi näyttävä ilotulitus joka päätti festivaalit.
50 euron hintaan rahoille sai todella vastinetta. Sen sijaan ruoka- ja juomapuoli tuntuu olevan ryöstöä, jossa kaiken lisäksi ei ole minkäänlaista hintakilpailua. Lisäksi 2 euron puolitäysiä panttituoppeja (= käännät selkäsi kesken juomisen) varastavat tytöt ovat huonoja ihmisiä. Hävetkää!

DREAM THEATER, JÄÄHALLI 27.9.2005

Dream Theater aloitti 20-vuotisjuhlakiertueensa Euroopan osuuden Helsingistä. "20-vuotisjuhla" tuntuu tosin hieman teennäiseltä, kun ensimmäinen albumi on ilmestynyt vasta 1989. Orkesteri aloitti soiton uuden "Octavarium" levyn biiseillä, ja ensimmäinen vaikutelma oli, että bändi soitti todella kovaa ja raskaasti. DT:n pojat ovat todennäköisesti kuunnelleet näitä uudempia metallibändejä. Ainakin Petrucci näytti lyhyessä tukassaan ja löysissä housuissaan aivan joltain teinimetallibändin kitaristilta, vaikka ylhäälle nostettu kitara ja jatkuva otelautaan tuijottelu ei oikein kuulukaan kyseiseen genreen.
Parin uuden biisin jälkeen screeneillä kelattiin vuoteen 1985, ja täytyy sanoa että kyllä pojilla huumoria on, sen verran törkeän näköisiä kavereita ovat silloin olleet. Biisinä kuultiin levyttämätön Majesty-aikainen biisi. Olisi tosin voinut jäädä kuulematta. Tästä eteenpäin mentiin kronologisesti levy kerrallaan "Six Degrees of Inner Turbulence" -levyyn asti, kuullen yksi biisi kustakin levystä. On vain todettava, että parhaat vibat lähtivät "Images and Words" ja "Awake" - levyjen biiseissä. "Peruvian Skiesiin" oli tosin hauskasti ympätty sekaan Pink Floydia ja Metallicaa. Tämän session jälkeen painuttiin väliajalle, joka ei ollut ollenkaan hassumpi ajatus, koska turtumus ehti jo hiukan puolentoistatunnin aikana iskeä.
Väliajan jälkeisellä osuudella jatkettiin kahden viimeisimmän levyn biiseillä. Ensimmäisessä encoressakin kuultiin hieman pettymyksenä uudempia biisejä, mutta toisessa encoressa "Pull Me Under" sai yleisöltä jo totutusti parhaan vastaanoton.
Alussa ainakin C-katsomoon kuului melkoinen kumina, joka kuitenkin hellitti totutusti pikkuhiljaa. Tottuivatko korvat vai paraniko miksaus, en ole ihan varma. Bändi tuuttasi kuitenkin koko keikan melkoisella volyymilla. LaBrien äänivarat ovat kyllä uskomattomat, mutta keikkatilanteessa äänen nyanssit jäävät kuulumatta, varsinkin kohdissa joissa ei mennä korkealta ja kovaa. Muyngia käy jotenkin sääliksi, kun kaveri tekee bassonsa kanssa töitä hirveän määrän, mutta isommat pojat miksaavat aina Muyngin alas. Rudessin ja Petruccin sorminäppäryys on häikäisevää katseltavaa ja kuunneltavaa, mutta on kyllä todettava että kolmen tunnin aikana jatkuvaan tilutukseen alkaa kyllästyä (ainakin hetkittäin).
Aikaisemmin kaksi kertaa DT:n nähneenä, keikka vastasi odotuksia. DT:n keikat ovat pitkiä (n. 3 tuntia), ja yleisössä on lähinnä huikeaa soittotaitoa arvostavaa porukkaa. Bändin soundi on selvästi raskastunut sitten viime näkemän, mutta live-esiintyminen on muuten tuttua, eli pääpaino on soitossa, ei showssa. Keikan pituuden huomioon ottaen, rahoille sai taatusti vastinetta. Vaikka bändillä on liuta hienoja biisejä, musiikki on kuitenkin pohjimmiltaan melko suorituskeskeistä. Tämän takia live-esiintymisestä ei juurikaan suurempia fiiliksiä lähde, verrattuna levykuunteluun.

SIGUR RÓS, KULTTUURITALO 30.10.2005

Islantilaisen vaihtoehtobändin sunnuntainen keikka myytiin niin pikavauhtia loppuun, että bändi oli järjestänyt lauantaillekin loppuunmyytävän lisäkeikan. Yleisö tuntui olevan aika nuorta ja vaihtoehtoisen näköistä, kuten illan orkesterikin. Lämmittelijänä oli nelihenkinen naisporukka Amina, joka soitti jollain tavalla pääesiintyjän sukuista musiikkia. Jouset vaihtuivat mitä kummallisimpiin soittimiin, mm. kellopeliin ja sahaan. Amina oli kuitenkin oikein sympaattinen ja melodinenkin, ja oli paikoin lavalla myös pääesiintyjän aikaan. Perinnesoittimien keskellä loistava iso omppu oli kyllä niin näkyvällä paikalla, että epäilen jonkunlaista sponsorisopimusta kyseisen tietokonevalmistajan kanssa.
Varsinaisen keikan ensimmäinen biisi soitettiin ohuen verhon takaa, johon hienosti heijastettiin soittajien silhuetit. Minulle oli yllätys, että niinkin omaperäisen soundin omaava bändin kokoonpano soittimineen on aivan perinteinen rock-kokoonpano, eli rummut, basso, kitara ja laulu, sekä koskettimet. Kitaristilaulaja Jónsi tosin soittaa kitaraa lähes pelkästään jousella. Jónsin omaperäinen ja korkealla kulkeva laulu toimi aivan yhtä hyvin kuin levylläkin. Ja pitkään pystyy ääntä päästämään hengittämättä välillä. Mies on kylläkin hieman outo ilmestys, eikä spiikkejä kuultu lyhyitä kiitoksia lukuunottamatta. Koko bändin olemus on muutenkin todella antirock. Tästä huolimatta bändi saa aikaan livenä aivan käsittämättömän suuren soundin. Soundit olivat aivan erinomaiset ja erottelevat. Musiikin dynamiikan vaihtelut tulivat livenä paremmin esille kuin levyllä. Muutoin sovitukset ja soundi olivat välillä tylsistyttävänkin samankaltaisia levyversioiden kanssa.
Harvoin näkee näin vastaanottavaista ja harrasta yleisöä. Tunnelma biisin keskellä pidetyssä pitkässä tauossa, jossa soittajat jähmettyivät paikalleen, oli käsinkosketeltava. Kukaan yleisöstä ei erehtynyt taputtamaan biisin loppumisen merkiksi.
Yhden encoren jälkeen bändit saapuivat kaksi kertaa lavalle kumartamaan aplodien saattelemana. Vaikka pohjimmiltaan soitettiin rokkia, jäi tapahtumasta kovin fiinin taide-esityksen maku. Omaperäinen ja hienoa musiikkia tekevä Sigur Rós ei tarjonnut ihan sellaista elämää suurempaa, mitä bändi ehkä joidenkin mielestä on. Ehdottomasti kyseessä oli kuitenkin omalla listallani viime vuosien parhaimpiin lukeutuva konsertti.