CREAM

FRESH CREAM, 1966

Ginger Baker(drums/vocals). Jack Bruce (bass guitar/harmonica/vocals).Eric Clapton(guitar/vocals)

1.I FEEL FREE (2:51, Jack Bruce/Pete Brown) 2.N.S.U. (2:43, Jack Bruce) 3.SLEEPY TIME TIME (4:20, Janet Godfrey/Jack Bruce) 4.DREAMING (1:58, Jack Bruce) 5.SWEET WINE (3:17, Janet Godfrey/Ginger Baker) 6.SPOONFUL (6:30, Willie Dixon) 7.CAT'S SQUIRREL (3:04, Trad.) 8.FOUR UNTIL LATE (2:07, Robert Johnson) 9.ROLLIN' AND TUMBLIN' (4:42, Muddy Waters) 10.I'M SO GLAD (3:58, Skip James) 11. TOAD (5:09, Ginger Baker)

Cream oli ensimmäinen ns. superyhtye, siis yhtye joka kasattiin jo kannuksensa hankkineista huippumuusikoista. Cream olikin luomassa monia rock-kliseitä, jotka paisuivat muiden käsissä tuskastuttaviin mittoihin. Tällä debyyttilevyllä Cream kuitenkin vielä hakee itseään, vaikka jokaisen soittajan soittotaidot ovatkin kiistattomat. Puolet biiseistä on omia sävellyksiä ja loput lähinnä vanhoja blues-standardeja. Vaikka Creamin musiikki pohjautuu vahvasti bluesiin, omat kappaleet kuulostavat näin 2000-luvulla ihan 60-luvun brittipopilta. Tämä ei kuitenkaan pidä aivan paikkaansa, yhtyettä pidettiin jo tuossa vaiheessa varsin kovaäänisenä. Bakerilla oli tuplabassarit, ja kilpailevat Clapton ja Bruce kasasivat useita vahvistin/kaiutinsettejä keikalla saadaakseen aikaan mahdollisimman paljon desibelejä. Ennenkuulumatonta!(tämä oli tosin The Whon keksintö...)
Päävastuun sävellyksestä ja laulusta kantaa basisti Jack Bruce. Kaikki kolme ovat kuitenkin hyviä laulajia, ja kolmiääniset stemmat kuuluvat hienosti lähes jokaisessa biisissä. Sooloilut kuuluvat myös asiaan hyvässä ja pahassa. Valitettavasti Baker lanseeraa "Toadilla" aiemmin jazz-piirien ulkopuolella melko tuntemattoman käsitteen: rumpusoolon. Tosin "Toad" inspiroi herraa nimeltä John Bonham... Baker taas intoilee vähän liikaa huuliharppunsa kanssa. Claptonin ansiot ovat lähinnä särösoundissa, joka on aikaansa nähden jo varsin ilkeä.
Hyvän masteroinnin ansiosta soundit ovat kirkkaat. 60-luvulla rumpujen äänittäminen tuntui olevan käsittämättömän vaikeaa, joten aikaan nähden rumpusoundi on ok. Miksaus sen sijaan on välillä melko häiritsevää. Välillä joutuu oikein vahvistimen balanssisäätimellä tarkistamaan, onko kaikki kunnossa kun vasemmalta tulee pelkkä huuliharppu ja oikealta kaikki muu..
Fresh Cream on, kuten useimmat debyytit, vielä harjoittelua. Bändi etsii vielä suuntaa, coverit eivät potki kovin erikoisesti, ja oma sävelkynäkin hakee vielä parhainta teräänsä. Testaa:Spoonful


DISRAELI GEARS, 1967

1.STRANGE BREW (2:46, Eric Clapton/Gail Collins/Felix Pappalardi) 2.SUNSHINE OF YOUR LOVE (4:10, Eric Clapton/Jack Bruce/Pete Brown) 3.WORLD OF PAIN (3:02, Gail Collins/Felix Pappalardi) 4.DANCE THE NIGHT AWAY (3:34, Jack Bruce/Pete Brown) 5.BLUE CONDITION (3:29, Ginger Baker) 6.TALES OF BRAVE ULYSSES (2:46, Eric Clapton/Martin Sharp) 7.SWLABR (2:31, Jack Bruce/Pete Brown) 8.WE'RE GOING WRONG (3:27, Jack Bruce) 9.OUTSIDE WOMAN BLUES (2:25, Arthur Reynolds) 10.TAKE IT BACK (3:05, Jack Bruce/Pete Brown) 11.MOTHER'S LAMENT (1:47, Trad.)

Disraeli Gearsin Cream äänitti New Yourkissa Felix Pappalardin komennossa. Pappalardi vaikutti suuresti bändin soundiin, mutta mies yritti tehdä Creamistä Claptonin bändiä, ja tätä Baker ja Bruce eivät tietenkään sulattaneet. Disraelilla Cream osoittaa olevansa ainoa varteenotettava kilpailija Hendrixin kovaäänisyydelle ja virtuositeetille. Silti Clapton joutui luovuttamaan maailman kitarajumalan viitan suosiolla Hendrixille. Ääntä Creamistä kuitenkin lähti, äänittäjänä toiminut Tom Wowd ei ollut koskaan nähnyt yhdellä yhteyeellä niin paljon vahvistimia ja bändistä lähtevä meteli oli kuulemma hirveä.
Jo kansikuvasta arvaa, että psykedelia oli tuolloin kova sana. Cream ei kuitenkaan lähtenyt hulluimpiin kikkailuihin, vaan kappalerakenteet noudattavat ihan normaaleja pop/blues standardeja. Disraelilla Cream sai myös muutaman todella hyvän biisin levylle, avausraita on jo todella lupaava, mutta pankin räjäyttää "Sunshine Of Your Love".. kaikki ovat varmaan kuulleet. Hämmästyttävintä on se, että Pappalardi ei olisi halunnut biisiä levylle koska piti sitä liian outona ja psykedeelisenä! Ja biisin riffihän kuuluu sarjaan "kaikkien riffien äidit". Myös "Tales Of Brave Ulysses" toimii Claptonin wah-wahin kuljettamana mainiosti. Varsinkin kohta, jossa Bruce vaihtaa bassokulkunsa alaspäin kulkevasta ylöspäin kulkevaksi, toimii aina. Sen sijaan "Blue Condition" antaa Bakerin laulajan ja säveltäjän taidoista aika huonon kuvan. Myöskään "Mother's Lamentin" kaltaisia huumoripaloja en välttämättä olisi tällä levyllä halunnut kuulla.
Levy on pääosin nauhoitettu livenä studiossa, ja soundit ovat tuon ajan peruskamaa. Soundia leimaa Claptonin vahvasti säröinen kitara. Vaikka Cream vaikutti varsinkin tällä levyllä paljon 60-luvun lopun musiikkiin, ei levyä voi pitää kovin hyvänä kokonaisuutena. Se kannattaa hankkia muutaman täysosuman ja yleissivistyksen takia, mutta mikään mestariteos se ei ole. Levy kyllä myi todella hyvin atlantin molemmin puolin. Testaa: Tales Of Brave Ulysses