JIMI HENDRIX:

The Jimi Hendrix Experience/ARE YOU EXPERIENCED?, 1967

Jimi Hendrix: Guitar and Vocal. Mitch Mitchell: Drummer. Noel Redding: Bass Guitar and Vocal.

1.PURPLE HAZE 2.MANIC DEPRESSION 3.HEY JOE 4.LOVE OF CONFUSION 5.MAY THIS BE LOVE 6.I DON'T LIVE TODAY 7.THE WIND CRIES MARY 8.FIRE 9.THIRD STONE FROM THE SUN 10.FOXEY LADY 11.ARE YOU EXPERIENCED? All songs written by Jimi Hendrix except "Hey Joe" written by Billy Roberts.

Are You Experienced ON vallankumouksellisin Rock-debyytti kautta aikojen. 70-luvun lopulla syntyneenä on ehkä vaikea käsittää tämän levyn merkitystä, mutta aikalaisten kommentit kertovat paljon. Mm. Jeff Beck masentui ja aikoi lopettaa kitaransoiton kokonaan. Myös sana Heavy metal esiintyi ensimmäistä kertaa Hendrixin yhteydessä. Itse Hendrixin vaikutusta voisi pohtia pitkäänkin, mutta lyhyesti sanottuna Hendrixin jälkeen kitara oli täysin eri instrumentti kuin aikaisemmin. Hendrix oli jenkki, mutta hänen täytyi käydä Lontoossa, jotta läpimurto tapahtui. Englannista löytyi Keith Moonille vertoja vetävä rumpali Mitch Mitchell ja basistiksi aiemmin kitaristina toiminut Noel Redding. Toisin kuin monien kitarasankareiden levyt, Hendrix saavutti myös suuren yleisön suosion sen lisäksi että nautti muusikkopiireissä suurta arvostusta. "Purple Haze", "Hey Joe", "The Wind Cries Mary", "Fire" ja "Foxey Lady" ovat varmasti tuttuja suurimmalle osalle ihmisistä.
Hittien lisäksi levyllä on vahva psykedeliatunnelma, joka välittyy jo kansikuvasta. "I Don't Live Today", "Third Stone From The Sun" ja "Are You Experienced" ovat vahvasti psykedeelisiä biisejä. Huumet ovat olleet varmasti mukana tätä levyä tehdessä. Levyn viimeinen rivi onkin:"Not necessarily stoned, but beautiful". Myös Beatlesin vaikutus, varsinkin Revolver albumi, kuuluu välillä melko selvästi. Sanoitukset ovat myös melko huuruisia, mutta esim. "The Wind Cries Mary" on varsin runollinen. Hendrix ei tekstittäjänä ole ollenkaan niin huono kuin huippukitaristit yleensä ovat. Hendrix ei laulajana ole mikään erikoinen, mutta silti Jimin ääni sopii mainiosti biiseihin. Rykimiset jms. säkeistöjen välillä kyllä kuulostavat hauskoilta. Rumpusoundit ovat välttävät. Se on harmi koska Mitchellin työskentely esim. "Firessa" on varmasti toiminut innoittajana monille rumpaleille. Noel Reddingin rooli on pitää huolta jonkinlaisesta rytmin "tasaisesta kuljetuksesta", kun Hendrix ja myös Mitchell intoutuvat. Hendrixin kitarasoundi on vallankumouksellinen ja monta vuotta edellä aikaansa.
AYE ei ole välttämättä kaikille helppo kuunneltava, koska bändin yleissoundi on raaka ja varsinkin kokeilevammat biisit ovat todellakin kokeilevia kaikessa mielessä. Sana klassikko on kärsinyt inflaation, koska sitä käytetään nykyisin varsin löyhin perustein. Tämä levy ON klassikko, mitattiinpa asiaa sitten millä mittareilla tahansa. Hittejä ja ikivihreitä levyltä löytyy, mutta lisäksi levyn vaikutus myöhempään rock-musiikiin on valtava. Tämä levy siis kuuluu ehdottomasti jokaisen rock-mielisen hyllyyn. Testaa:Fire
KLASSIKKO!

The Jimi Hendrix Experience/AXIS: BOLD AS LOVE, 1967

1.EXP(1:55) 2.UP FROM THE SKIES(2:55) 3.SPANISH CASTLE MAGIC(3:00) 4.WAIT UNTIL TOMORROW(3:00) 5.AIN'T NO TELLING(1:46) 6.LITTLE WING(2:24) 7.IF 6 WAS 9(5:32) 8.YOU GOT ME FLOATIN'(2:45) 9.CASTLES MADE OF SAND(2:46) 10.SHE'S SO FINE(2:37) 11.ONE RAINY WISH(3:40) 12.LITTLE MISS LOVER(2:20) 13.BOLD AS LOVE(4:09). All selections written by Jimi Hendrix expect "She's So Fine" by Noel Redding

Hendrix ei kauaa aikaillut menestyneen debyytin jälkeen, jo samana vuonna ilmestyi seuraava Experience levy. Vaikka Axisilla on paljon samoja elementtejä kuin AYE:llä, Hendrix kuitenkin laajentaa nyt musiikillista skaalaansa paljon laajemmalle. Varsinkin mustan musiikin eri lajeista: bluesista, soulista ja jazzista on otettu paljon vaikutteita. Ja kun debyytillä Hendrix loisti nimenomaan särökitaristina, Axisilla hienoimmat hetket ovat "popimpia" puhtaalla kitarasoundilla soitettuja. Hendrix osoittaa, että myös ilman säröä hänen tyylinsä soittaa on täysin omalaatuinen ja tunnistettava (ja myöhemmin myös paljon kopioitu..).
Levy alkaa täydellisen epäkaupallisesti. Lyhyen ufoja käsittelevän "haastattelun" jälkeen todella pahasti kiertävä kitara matkaa oikean ja vasemman kanavan välillä. Seuraavaksi tuleva jazzahtava "Up from the Skies" ei myöskään ole levyn parhainta antia. "Spanish Castle Magic"ja "Little Miss Strange" kuitenkin luovat jo pohjaa heavystandareille. Levyä hallitsevat rauhallisemmat kappaleet, kuten "Wait Until Tomorrow", "Little Wing", "Castles Made of Sand" ja "One Rainy Wish". Soul ja hitaampi R&B ovat selvinä vaikuttajina. Silti Hendrix muokkaa biisit juuri omaan muottiinsa. Esim. "Little Wingin" kitarointi on häikäisevän hienoa. Biisin ovatkin myöhemmin levyttäneet monet huippukitaristit. Ja kuten kannesta taas voi arvata, psykedelia on edelleen lähellä Hendrixin sydäntä ja se kuuluu varsinkin "If 6 Was 9":llä. "Bold as Lovelle" Jimi halusi "vedenalaista" kitaransoittoa. Äänittäjä Eddie Kramer onnistuikin kehittämään uudenlaisen "phasing"-tekniikan, jota kuullaan biisin lopussa. Kyseessä on nykyisin täysin tuttu efekti mutta tuolloin täysin uutta tekniikkaa. Muutenkin nimenomaan kitaran äänityksessä on luotu standardeja myöhempiä aikoja varten. Levyn linjasta poikkeaa täysin Reddingin "She's So Fine" joka on kyllä ihan mukava brittipoppi. Merkittävää on kappaleiden keskipituus, joka on kolmen minuutin nurkilla. Tähän tuottaja Chas Chandlerillä (ent. Animals basisti) lienee ollut vaikutusta.
Kuten tuli sanottua, levyllä on tehty paljon studiotekniikan pioneerityötä ja soundit ovatkin loistavat rumpuja myöten. Kitaran äänityksessä (ja soundeissa tietenkin!) ollaan vuosia kaikkia muita edellä. Hendrix osoittautuu jälleen sanoittajana varsin monipuoliseksi. Vaikutteita on saatu sci-fi:stä, R&B lyriikoista, runoudesta, psykedeliaa unohtamatta. Monesti unohdetaan Reddingin ja Mitchellin osuus, ja heitä pidetään "onnenpekkoina". Kuitenkin myös Hendrix taatusti oli tyytyväinen Mitchellin konekiväärifilleihin ja Reddingin tasaisen varmaan mutta rikkaaseen bassonkuljetteluun.
Axis nauttii suurta suosiota kaikenlaisilla kaikkien aikojen kitaralevylistoilla ja on ilmestymisestään asti ollut sekä kriitikkojen että fanien ylistämä levy. Muutaman keskinkertaisemman biisin takia en levyä kokonaisuutena klassikoksi nosta, vaikka tuotannollisesti ja kitarateknisesti se sitä on! Testaa: Bold As Love


The Jimi Hendrix Experience/ELECTRIC LADYLAND, 1968

1....AND THE GODS MADE LOVE (1:21) 2.HAVE YOU EVER BEEN(TO ELECTRIC LADYLAND)(2:12) 3.CROSSTOWN TRAFFIC(2:25) 4.VOODOO CHILE(15:05) 5.LITTLE MISS STRANGE(2:50) 6.LONG HOT SUMMER NIGHT(3:30) 7.COME ON(LET THE GOOD TIMES ROLL)(4:10) 8.GYPSY EYES(3:46) 9.BURNING OF THE MIDNIGHT LAMP(3:44) 10.RAINY DAY, DREAM AWAY(3:43) 11.1983...(A MERMAN I SHOULD TURN TO BE)(5:47) 12.MOON, TURN THE TIDES...GENTLY GENTLY AWAY(8:52) 13.STILL RAINING, STILL DREAMING(4:24) 14.HOUSE BURNING DOWN(4:35) 15.ALL ALONG THE WATCHTOWER(4:01) 16.VOODOO CHILD(SLIGHT RETURN)(5:14) All selections written by Jimi Hendrix expect LITTLE MISS STRANGE by Noel Redding, COME ON by Earl King and ALL ALONG THE WATCHTOWER by Bob Dylan.

Electric Ladylandista Jimi halusi tehdä viimeistellyn levyn, joka "pesisi ihmisten sieluja". Levyä tehtiinkiin aikaan nähden kauan ja käytössä oli viimeisin studiotekniikka. Jo alusta lähtien Jimillä oli tarkoitus tehdä tuplalevy. Levyllä esiintyy myös suuri joukko vierailevia soittajia, esim. Trafficin Stevie Winwood(Hammond, "Voodoo Chile") ja Buddy Miles(rummut, "Rainy Day, Dream Away" ja "Still Raining, Still Dreaming"). Tällä levyllä Hendrix toimi itse tuottajana ja muun muassa korvasi monet Reddingin bassolinjat omalla soitollaan. Levyllä yhdistyvät rokkaavat hitit, hienot popballadit, jamittelu ja tutut psykedeliasuhinat ja -efektit. Kuitenkin tuotanto on selvästi hienostuneempaa kuin aikaisemmilla levyillä.
Levy alkaa pakollisella efektisuhinalla, mutta toisena tuleva (tavallaan nimibiisi) on Hendrixin hienoimpia balladeja, ja Jimi myös osoittaa olevansa parhaimmillaan loistava tulkitsija myös laulajana. Electric Ladylla Jimi viittaa muuten bändäreihin.. "Koko kansan hittiosastoa" edustavat rokkaava "Crosstown Traffic", hieno Dylan-cover "All Along the Watchtower" ja "Voodoo Child(Slight Return)". Redding on jälleen saanut mukaan oman brittipoppinsa, "Little Miss Strangen". "Burning of the Midnight Lampilla" Jimi soittaa cembaloa, ja inspiraationa on ollut selvästi Beatlesin Lycy in the Sky with Diamonds. Tällä levyllä Hendrix innostui myös käyttämään uutta efektilaitetta, wah-wah pedaalia, ja efektin käyttö olikin niin radikaalia, että monet luulivat efektiä Jimin keksinnöksi. Wah-wah "puhuu" varsinkin Burningissä, "Still Rainingissä" ja lyhyemmässä "Voodoo Childissä".
Soundit ovat pääosin jälleen erinomaiset, mutta miksaus on epätasaista. Joissain biiseissä varsinkin basso jää liikaa taka-alalle. Rummut kuuluvat voimalla, mutta virvelin vuotaminen häiritsee välillä tarkempaa kuulijaa. Kitaraosastolla Jimi kokeilee paljon eri soundeja, mutta vaihteleva soundi ei häiritse kokonaisuutta.
Varsinkin Mitchell ja Hendrix loistavat jälleen tällä levyllä ja myös tätä levyä on kutsuttu kaikkien aikojen rock-levyksi. No, kyllähän kyseessä on Hendrixin Sgt. Pepper. Jälleen sekä soitto- että tuotantorintamalla on oltu innovatiivisia. Tuplalevy on melko oikeutettu muoto, nimittäin ylijäämäbiisejä ei ole. Tosin reilu 15 minuuttia blues-jami "Voodoo Chileä" on varmasti monelle liikaa ja varsinkin keskivaiheilla on Experiencen mittapuulla keskinkertaisempia biisejä. Levyn äänityksissä oli välillä täydet bileet ja tämä saikin Reddingin kävelemään ulos studiosta monta kertaa. Levy jäikin viimeiseksi Experience-levyksi, ja itse asiassa myös viimeiseksi Hendrixin studioalbumiksi minkä hän elinaikanaan sai valmiiksi. Levy-yhtiö sekoili julkaisussa kansien kanssa ja niinpä levyä on/oli liikkellä usealla eri kannella. Varsinkin brittipainos, jossa on rakeinen kuva alastomista naisista, sai Hendrixin raivostumaan. USAssa levy meni listan kärkeen ja myi todella hyvin. Jimi itse ei ollut lopputulokseen tyytyväinen, vaikka levyn loputon säätäminen sai muut hermoraunioksi. Harmi, koska Electric Ladyland jäi Jimin viimeiseksi mestariteokseksi, jonka hedelmistä hän sai nauttia.Testaa: 1983...(A Merman I Should Turn To Be)


BAND OF GYPSYS, 1970

Jimi Hendrix. Buddy Miles. Billy Cox.

1.WHO KNOWS (Hendrix-9.32) 2.MACHINE GUN (Hendrix-12.33) 3.CHANGES (Miles-5.10) 4.POWER OF SOUL (Hendrix-6.53) 5.MESSAGE TO LOVE (Hendrix-5.22) 6.WE GOTTA LIVE TOGETHER (Miles-5.46)

Band of Gypsys on livelevy, joka äänitettiin New Yorkissa uudenvuodenaattona 69-70. Levy itse asiassa julkaistiin levy-yhtiön painostuksesta, koska uudesta Hendrix- albumista ei ollut vielä tietoa. Kaikki levyn biisit ovat kuitenkin aikaisemmin julkaisemattomia, eikä niistä ole olemassa studioversioita. Lisäksi Hendrixillä oli nyt täysin mustista muusikoista koostuva rytmiryhmä, Buddy Miles rummuissa ja Billy Cox bassossa. Tätä levyä olen nähnyt tituleerattavan kaikkien aikojen livelevyksi, mutta mielestäni näkemys ei ole kovin objektiivinen.
Levyn tyyli poikkeaa aikaisemmista Hendrix-levyistä melkoisesti ja pääsyynä on Buddy Miles. Miles oli "rento" R&B/soul-rumpali, ja vaikka Jimi otti paljon vaikutteita kyseisistä tyyleistä, oli musiikki kuitenkin aina enemmän "rock" kuin soul. Niinpä Milesin rummutus kuulostaa Mitchelliin verrattuna monotoniselta ja laiskalta. Itse Hendrix kuitenkin loistaa kitaransa kanssa, ja suuri osa levystä kuluu miehen sooloiluissa. Efektit kuten wah-wah, Octavia ja fuzz face ovat ahkerassa käytössä. Etenkin "Machine Gunissa" viedään taas kitaransoittoa uusiin ulottuvuuksiin. Myös "Who Knows" potkii kivasti.
Kokonaisuutena levy ei jotenkin toimi. Biisimateriaali ei ole niin vahvaa mihin aiemmilla levyillä on tottunut, ja rumpalinvaihdoksesta huomaa kuinka suuri rooli Mitchellillä oli Hendrixin soundiin. Ja jos et ole kitaristi etkä Hendrix-fani, niin pitkät sooloilut varmasti pitkästyttävät. Testaa: Machine Gun


FIRST RAYS OF THE NEW RISING SUN, 1997

1.FREEDOM (3:26) 2.IZABELLA (2:50) 3.NIGHT BIRD FLYING (3:50) 4.ANGEL (4:21) 5.ROOM FULL OF MIRRORS (3:21) 6.DOLLY DAGGER (4:44) 7.EZY RYDER (4:07) 8.DRIFTING (3:48) 9.BEGINNINGS (4:12) 10.STEPPING STONE (4:12) 11.MY FRIEND (4:36) 12.STRAIGHT AHEAD (4:42) 13.HEY BABY (NEW RISING SUN) (6:04) 14.EARTH BLUES (4:21) 15.ASTRO MAN (3:34) 16.IN FROM THE STORM (3:41) 17.BELLY BUTTON WINDOW (3:36) All songs written by Jimi Hendrix

Kyllä, tämä on ihan "oikea" Hendrix-albumi. Ennen kuolemaansa Hendrix oli viimeistelemässä tupla-albumia, jonka työnimenä oli First Rays of the New Rising Sun. Levyn materiaali on siis vuosilta 68-70. Hendrixin kuoleman jälkeen valtaosa äänityksistä julkaistiin kolmella levyllä, jotka olivat The Cry Of Love, Rainbow Bridge ja War Heroes. Tällä levyllä on pyritty mahdollisimman lähelle sitä, mitä Jimi oli ajatellut uudesta levystä tulevan. Kuten levyn nimikin kertoo, Jimi oli kehittynyt lauluntekijänä sitten Electric Ladylandin, ja miehellä itselläänkin oli kunnianhimoiset tavoitteet. Se kuuluu myös musiikista, sillä vaikka osa materiaalista jäi viimeistelyä vaille, niin FROTNRS ei jää yhtään jälkeen AYE:stä tai EL:stä. Mitchell otettiin taas takaisin rumpalin pallille, vaikka osassa kappaleista soittaakin Buddy Miles. Bassossa on Billy Cox.
Levyä leimaavat todella vahvat biisit. Nyt sooloilut ja psykedelia on jätetty vähemmälle ja Jimi on keskittynyt enemmän säveltämiseen ja sovituksiin. Levy onkin "helpoin" Hendrix-albumi. Silti kappaleiden rakenteet ja sovitukset ovat välillä paljonkin monimutkaisempia kuin aikaisemmilla levyillä. Myös kitaran päällekkäisäänityksiä on paljon. Balladipuolella Hendrix osoittaa aivan erilaista herkkyyttä kuin aikaisemmin ("Angel", "Drifting"). "Stepping Stonessa" Jimi taas näyttää mallia siitä miten kitara saadaan puhumaan. Hevistandardeja taas luodaan "Ezy Ryderissa" ja "In From The Stormissa". Myös "Hey Baby" on keskeneräisyydestään huolimatta hienoa kuultavaa. Levy kiteytyy parhaiten kuitenkin "Dolly Daggerissa", jossa monipuoliset sovitukset, tarttuva riffi ja uskomaton groove yhdistyvät. Kyseisestä biisistä pitikin tulla ensimmäinen sinkku, mutta suunnitelma haudattiin muun levyn mukana Hendrixin kuoltua syksyllä -70.
Soundeista ei ole mitään suurempaa valittamista, mutta levyn äänikuva on ymmärrettävistä syistä hajanainen. Mm. Eddie Kramer on kuitenkin tehnyt ison työn miksatessaan monia biisejä julkaisukuntoon. Voi vain arvuutella, mitä Hendrix olisi vielä saanut aikaan koska tämän levyn biisimateriaali on niin tasokasta. Toisaalta Hendrix lopetti huipulla. On nimittäin surullista katseltavaa kun 60-vuotiaat rokkipapat rahastavat "ruotsinlaivoilla". Tämä levy kuuluu siis täysivertaisena jäsenenä muiden Hendrix-levyjen viereen! Testaa: Dolly Dagger