LYNYRD SKYNYRD

PRONOUNCED 'LÊH-NÉRD' SKIN'-NÉRD, 1973

1.I AIN'T THE ONE (Rossington-Van Zant 3:51) 2.TUESDAY'S GONE (Collins-Van Zant 7:32) 3.GIMME THREE STEPS (Collins-Van Zant 4:30) 4.SIMPLE MAN (Rossington-Van Zant 5:57) 5.THINGS GOIN' ON (Rossington-Van Zant 4:57) 6.MISSISSIPPI KID (Kooper-Van Zant-Burns 3:57) 7.POISON WHISKEY (King-Van Zant 3:11) 8.FREE BIRD (Collins-Van Zant 9:08)

Floridassa jo vuonna 1964 perustettu Lynyrd Skynyrd julkaisi debyyttinsä vasta 1973, mutta pääsikin lataamaan sille vuosien aikana kertyneen parhaimmiston. Bändi nimettiin Leonard Skinnerd nimisen, pitkätukkia inhonneen jumppamaikan mukaan, ja ensi levy on nimenä vielä vaikeampi, tässäkin tekstissä tuli merkistöongelmia, enkä saanut kirjoitettua sitä ihan oikein. Lynyrd Skynyrdiä ei voi sanoa ensimmäiseksi Southern Rock - bändiksi, mutta käytännössä tyylilaji on määrittynyt pitkälti Lynyrd Skynyrdin mukaan. Rockia, bluesia ja countrya yhdistelevä musiikki ja etelän elämästä kertovat sanoitukset kuulostavat uskottavalta.
Levyn voi karkeasti jakaa bluesriffirockiin ("I Ain't The One", "Gimme Three Steps", "Poison Whiskey"), perinteisempään blues-countryosastoon ("Things Goin' On", "Mississippi Kid") ja balladeihin ("Tuesday's Gone", "Simple Man"). Ja sitten on "Free Bird". Täyteraitoja ei ole, homma toimii joka osastolla. Bändi on uskottava herkkänä tulkitsijana, mutta myös baariräyhääjänä. Sävellykset ovat hyviä, ja Ronnie Van Zant on erinomainen etelän tuntojen tulkitsija. Bändi ei ylisoita, vaan sovitukset ovat ilmavia. Yhteissoitto groovaa mainiosti. Tuotantoa ja soundeja ei voi hirveästi kehua, mutta juttu on vedetty narulle raakana, ja tietty tunkkaisuus kyllä toimii tässä yhteydessä.
Muutenkin erinomainen levy vieläpä päättyy timanttiin. "Free Bird" on kaikkea muuta kuin hittibiisin stereotypia. Kestoa yli yhdeksän minuuttia, joista neljä viimeistä hurjaa kitarasooloa. Eräässä aiemmassa työpaikassani "Free Bird" tuli kerran radiosta, jolloin naispuolinen kollega totesi, että "tää on kiva kappale, mutta toi loppu on ihan ihmeellinen". Mietin itsekseni, että se loppuhan siinä on juuri PARASTA! "Free Birdin" lopun kitarataistelu on kyllä mielestäni yksi kaikkien aikojen kitarasooloista. Kappale on oikeutettu keikanlopetuskappale, iso hittihän siitä tuli, vaikka singlenä se julkaistiin vasta hieman myöhemmin. Testaa: Free Bird

SECOND HELPING, 1974

Ronnie VanZant-Vocals, J&B. Gary Rossington-Gibson Les Paul. Allen Collins-Gibson Firebird. Ed King-Fender Stratocaster. Billy Powell-Keyboards. Leon Wilkeson-Firebird Bass. Bob Burns-Drums.

1.SWEET HOME ALABAMA (King-Rossington-VanZant 4:42) 2.I NEED YOU (King-Rossington-VanZant 6:54) 3.DON'T ASK ME NO QUESTIONS (Rossington-VanZant 3:24) 4.WORKIN' FOR MCA (King-Vanzant 4:46) 5.THE BALLAD OF CURTIS LOEW (Collins-VanZant 4:45) 6.SWAMP MUSIC (King-VanZant 3:29) 7.THE NEEDLE AND THE SPOON (Collins-VanZant 3:52) 8.CALL ME THE BREEZE (J.J.Cale 5:23)

Second Helping oli Lynyrd Skynyrdin läpimurtolevy. Bändin nousu etelän laitumilta ylempiin liigoihin selittyy pitkälti yhdellä kappaleella. "Sweet Home Alabama" kirjoitettiin vastineeksi Neil Youngin etelää arvostelleisiin sanoituksiin. Nykyisin ylisoitetun biisin sanoma taitaa mennä edelleen useimmilta ohi.
Bändin kannalta merkittävää oli, että debyytillä basson varressa ollut Ed King siirtyi kitaraan ja lisäksi kunnostautui säveltäjänä. Voisi sanoa, että levyn parhaat raidat ovat Kingin käsialaa. Lisäksi King toi kolmantena kitaristina soittoon lisää maukkaita sooloja ja fillejä. Kolmen kitaristin käyttö ei ole tukkeuttanut soundia, päin vastoin, bändi ottaa siitä esimerkillisesti kaiken irti entistä ilmavammilla ja maukkailla sovituksilla. Myös Billy Powellin koskettimet saavat enemmän tilaa.
Second Helping on selvää jatkoa bändin ensijulkaisulle, mutta tällä levyllä bändi on hieman tiukempi ja ammattimaisemman kuuloinen. Toisaalta meno on aavistuksen siistimmän tuntuista, vaikka esim. "Workin' For MCA" on hyvinkin rankan kuuloista riffittelyä. Ehkä siisteys on näennäistä ja tulee vain paremmista studiotyöskentelystä ja soitto on parantunut entisestään. VanZant kirjoittaa erinomaisesta tyyliin sopivia lyriikoita, entisten aiheiden lisäksi mukaan on nyt otettu "bändinä olemista levy-yhtiön tallissa" (Workin' For MCA) ja, jälleen herra Youngin inspiroimana, "huumeasioita" (The Needle And The Spoon). Coverina heitetään J.J.Calea, jonka vaikutuksen kuulee muuallakin levyllä.
Second Helping on southern rockin kulmakivi, mutta pidän sitä olennaisena levynä missä tahansa rock-levyhyllyssä. Mikäli näitä levyjä nyt enää kukaan oikeasti ostaa. Testaa: Workin' For MCA

NUTHIN' FANCY, 1975

Ronnie Van Zant - Lead Vocals, Lyrics & Lot More J&B. Ed King - Fender Stratocaster & Gibson SG. Allen Collins - Gibson Firebird & Trout Voice. Gary Rossington - Gibson Les Paul. Leon Wilkinson - Fender Bass. Billy Powell - Keyboards. Artimus Pyle Drums, Percussion & Determination.

1.SATURDAY NIGHT SPECIAL (King-Van Zant 5:08) 2.CHEATIN' WOMEN (Van Zant-Rossington-Kooper 4:38) 3.RAILROAD SONG (King-Van Zant 4:14). 4.I'M A COUNTRY BOY (Collins-Van Zant 4:24) 5.ON THE HUNT (Collins-Van Zant 5:25) 6.AM I LOSIN' (Rossington-Van Zant 4:32) 7.MADE IN THE SHADE (Van Zant) 8.WHISKEY ROCK-A-ROLLER (King-Van Zant-Powell 4:33)

Second Helpingin menestyksen jälkeen Lynyrd Skynyrd julkaisi kolmannen albuminsa vaatimattomalla nimellä. Valitettavasti nimi osuu myös oikeaan. Levyn avaava käsiaseita käsittelevä "Saturday Night Special" on levyn tunnetuin kappale tiukan riffinsä ansiosta. Mutta kulmikas rytmi ja syntetisaattoreiden käyttö ovat jotain, mitä bändiltä ei ehkä odotettu. Toisaalta tällä levyllä bändi astuu askeleen lähemmäs tavanomaista hard rockia. Vaikkapa "On The Hunt" kulkee tiukan riffin saattelemana, mutta 70-luvun puolivälissä tätä kamaa tekivät lukemattomat muut bändit. No, kyllä Nuthin' Fancyltä löytyy riittämiin myös niitä tuttuja blues/country/bluegrass-mausteita.
Nuthin' Fancyn materiaali on jollain lailla tummempaa, kuin aiemmin. Toisaalta se lipsahtaa välillä keskinkertaisuuden puolelle. Biisimateriaali on selvästi heikompaa kuin kahdella aikaisemmalla levyllä. Bändi jopa toistaa "Sweet Home Alabaman" riffiä raidalla "Am I Losin'". Toisaalta Lynyrd Skynyrd soittaa bändinä hienosti, ja heikommatkin kappaleet saadaan kulkemaan hyvin. Tuotanto ei ole mennyt eteenpäin, mutta heikommalla biisimateriaalilla tunkkaiset soundit häiritsevät enemmän. Aiemmat levyt tuottanut Al Kooper saikin tämän tuotannon jälkeen kenkää. Ei ole yllätys, ettei Nuthin' Fancy yltänyt lähellekään aiempien albumeiden myyntilukuihin. Testaa: Saturday Night Special

GIMME BACK MY BULLETS, 1976

Ronnie Van Zant - Lead Vocals, Lyrics. Allen Collins - Gibson Firebird Gary Rossington - Gibson Les Paul. Leon Wilkinson - Fender Bass. Billy Powell - Keyboards. Artimus Pyle Drums & Percussion

1.GIMME BACK MY BULLETS (Rossington-Van Zant) 2.EVERY MOTHER'S SON (Collins-Van Zant) 3.TRUST (Collins-Rossington-Van Zant) 4.I GOT THE SAME OLD BLUES (J.J.Cale) 5.DOUBLE TROUBLE (Collins-Van Zant) 6.ROLL GYPSY ROLL (Collins-Rossington-Van Zant) 7.SEARCHING (Collins-Van Zant) 8.CRY FOT THE BAD MAN (Rossington-Collins-Van Zant) 9. ALL I CAN DO IS WRITE ABOUT IT (Collins-Van Zant)

Skynyrdin vuoden -75 "Torture Tour" sisälsi paljon viinaa ja huumeita, putkareissuja, rikottuja hotellihuoneita ja tappeluita. Seurauksena kitaristi Ed King, jolla oli ollut iso vastuu biisien kirjoittamisesta, jätti bändin. Tässä on varmaankin suurin syy Bulletsin köykäisyyteen, biisimateriaali on keskinkertaista. Tuottajakin oli vaihtunut Tom Dowdiin, joka ei saanut bändistä parasta irti. Bändi vaikuttaa levyllä välillä laiskalta ja väsyneeltä, myös laulaja Ronnie VanZant. Musiikillisesti on menty edelleen kohti keskitien rokkia, vaikka levyn päättääkin hieno countryballadi dobroineen, mandoliineineen ja viuluineen. Biisimateriaalin osalta kuvaavaa on, että parhaiten potkii J.J.Cale-cover "I Got The Same Old Blues" klavinetteineen. Singlejulkaisu "Double Trouble" on kuin köyhä versio jostain J.J.Calen kappaleesta. Bändi myös lämmittelee jälleen uudelleen vanhoja riffejään kappaleessa "Searching". Levyn nimibiisi taas on yksi niistä lukuisista väärinymmärretyistä kappaleista. VanZant lauloi Billboard-listan bullet pointeista, mutta keikalla lavalle heiteltiin panoksia.
Gimme Back My Bullets ei ole huono levy, mutta alkuperäisen Lynyrd Skynyrdin levyistä se on heikoin esitys. Bändin pettymykseksi se ei myöskään menestynyt kovin hyvin. Ed King jätti ison aukon. Testaa: Gimme Back My Bullets

STREET SURVIVORS, 1977

Ronnie Van Zant - vocals. Allen Collins - guitar. Gary Rossington - guitar. Billy Powell - keyboards. Artimus Pyle - drums. Leon Wilkenson - bass. Steve Gaines - guitar, vocals.

1.WHAT'S YOUR NAME (Rossington, Van Zant) 2.THAT SMELL (Collins, Van Zant) 3.ONE MORE TIME (Rossington, Van Zant) 4.I KNOW A LITTLE (Gaines) 5.YOU GOT THAT RIGHT (Gaines, Van Zant) 6.I NEVER DREAMED (Gaines, Van Zant) 7.HONKY TONK NIGHT TIME MAN (Merle Haggard) 8.AIN'T NO GOOD LIFE (Gaines)

Vuonna -76 Lynyrd Skynyrd teki hyvin menestyneen livealbumin, mutta jatkoi itsetuhoista käytöstä. Bändi tuntui joutuvan helposti hankaluuksiin paikkakunnasta riippumatta. Tahti alkoi saada vakavia piirteitä, kun sekä Rossington että Collins kolaroivat autoillaan, molemmat viina/huumetokkurassa. Nämä tapahtumat saivat Ronnie Van Zantin tekemään levyn vahvimman, mutta samalla synkän ja pahaenteisen "That Smell":n.
Edellisiin levyihin ei oltu tyytyväisiä, ja nyt uuden levyn tekoon varattiin kunnolla aikaa. Levy äänitettiin Floridassa Tom Dowdin tuottamana, mutta nauhoitusten tuloksiin ei oltu tyytyväisinä, biisit sen sijaan potkivat treenikämpillä ja demonauhoissa. Koko levy äänitettiin vajaan puolen vuoden päästä uudelleen tutussa Georgiassa, tällä kertaa ilman Dowdia.
Hätiköimättömän työskentelyn ja uuden kolmoskitaristin innoittamana Street Survivors on vahva ja raikkaalta kuulostava levy. Sinkkuina julkaistiin hyvin potkivat "What's your Name" (aiheena mikäpä muukaan kuin kapakkatappelu) ja "That Smell", ja B-puolen avaavan "You Got That Right":n voisi laittaa jatkoksi. Vuoden -71 nauhoista löydetty "One More Time" ja "I Never Dreamed" edustavat hitaampaa osastoa, tosin biiseissä on hieman ylipituutta. Steve Gaines toi mukanaan bluesnumerot "I Know A Little" ja "Ain't No Good Life". "Honky Tonk Night Time Man" taas hyppää menevän countryn puolelle.
Kun kuulin levyn ensimmäisen kerran, se oli pettymys. Mutta kuten hyvät levyt, tämä kypsyy kuuntelukertojen myötä. Levyllä on pari todella vahvaa raitaa, vaikka kunnon hittiä ei tullutkaan. Mukana on myös heikompia raitoja, mutta kokonaisuus kantaa hyvin.
Levyn ennakkotilaukset enteilivät kovia myyntilukuja, mutta valitettavasti levyn myyntiä avitti eniten kolme päivää julkaisun jälkeen tapahtunut lento-onnettomuus, jossa kuolivat Van Zant, Gaines ja kaksi muuta taustajoukkoihin kuulunutta. Kone syöksyi Mississippin metsiin. Alkuperäisen Lynyrd Skynyrdin tarina oli ohi. "Street Survivors":n tausta ja seuraukset antavat levylle väistämättä oman säväyksen. Varsinkin kun "That Smell" jo enteilee pahoja asioita. Testaa: That Smell